Kiskaisin tänään ylös yhden maa-artisokan varren ja tämän verran siinä oli mukuloita. Sellainen 3 litran taikinakulho tuli täyteen. Ja aika monta vartta siellä vielä odottaa. Sosekeitoin tein näistä ja täytyy sanoa, että olivat kyllä TODELLA työläitä kuoria. Laitoin keittoon nuo maa-artisokat, yhden sipulin, pari valkosipulin kynttä, kasvisliemikuutio, mustapippuria ja tölkin kermaa. Nopeasti kypsyivät kyllä ja ihan ok makuista keittoa tuli. Jos jollakulla on vinkata joku takuuvarma resepti, niin otetaan ilolla vastaan. Tämä taisi olla ihan ensimmäinen kerta, kun maa-artisokkaa edes söin.
Ruusukvittenipensas oli tehnyt oikein muutaman hedelmän. Ei noista ehkä vielä tarvitse alkaa hilloa keittelemään, mutta aika pian satoa kuitenkin siis tulee, kun vasta vuosi sitten pensaat istutettiin.
Pieni neiti oli apuna sadonkurjuussa. Keskittyi lähinnä survomaan ruohoa ja multaa suuhunsa - sen tuo osaa ihan mainiosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti