Tämä kuu on ensimmäinen kun itselle tulee vaan kelan kotihoidontuki, että ihan hirvittävästi ei juhlita. (no viime kuussa olin virassa eli vuosilomalla kolme päivää ja loppukuun hoitovapaalla, että ei siinäkään hirveästi tuloa ollut). Vaikka onhan tässä merkittävä parannus edelliseen hoitovapaapätkään verrattuna, kun kotikuntamme maksaa tällä hetkellä kokeiluluonteisesti kuntalisää vuoden 2012 loppuun saakka. Marraskuulta sitä tulee vielä enemmän, kun pienin on alle 1-vuotias, ensi kuussa se tipahtaa pienemmäksi. Kuntalisä oli porrastettu jotenkin niin, että alle 1-vuotiaasta saa jonkun määrä x €/kk, 1-2 vuotiaasta jonkun summan ja 2-3 vuotiaasta jonkun vielä pienemmän summan. Ja kuntalisän saaminen edellyttää, että kaikki alle kouluikäiset ovat kotihoidossa.
Meidän taloudessa suurimman menoerät ovat varmasti sähkö ja ruoka - ja auto, mutta se on miehen maksettavana, koska sehän sillä ajaakin pääasiassa. ;) Sähköä on säästetty tänä syksynä, kun on ollut niin lämmintä, että ainoastaan lastenhuoneessa on patteri päällä. Edes ilmalämpöpumppua ei ole pidetty päällä kuin satunnaisesti, pönttöuuneilla on lämmittetty pääasiassa. Toisaalta meillä on sopimus vihreästä sähköstä, että halvemmalla pääsisi, jos ostaisi ihan "tavan" sähköä. Mutta ei se ero niin hirveän iso ole, että ostetaan nyt sitten vähän parempaa omaatuntoa sillä.
Ruokaa viisi henkeä kuluttaa ihan reippaita määriä. Ruokakaupan laskun kanssa on vähän sama juttu kuin tuon sähkönkin kanssa - omilla valinnoilla maksetaan vähän enemmän kuin olisi "pakko". Meillä ostetaan melko paljon luomutuotteita, mutta nämä ovat taas niitä valintoja. Itse koen, että ruokalaskussa on helpompi säästää siten, että kaupassa käydään usein ja ostetaan vähän kerrallaan kuin että käytäisiin hakemassa koko viikon ruuat kerralla. Paremmin tulee syötyä ruuat loppuun, kun kaapissa ei ole uutta odottamassa. Lisäksi niin voi hyödyntää eläkeläisaltaan punalapputuotteet tehokkaammin, kun käy kaupassa useammin katsomassa. Kauppa on meillä melko lähellä, joten kävellen käydään kaupassa. Hyvin harvoin lähdetään ajamaan isompaan megamarkettiin naapurikuntaan - tai jos käydään, niin sitten yleensä niin, että on ollut jotain muutakin menoa samaan suuntaan. Tulee säästettyä aikaa, bensaa ja hermoja, kun käy pienemmässä lähikaupassa, vaikka sitten joistakin tuotteista vähän enemmän pitäisikin maksaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti