sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Vaatekaapin uusi ilme

Neidin vaatekaappi on talon ainoa kiinteä kaappi. Sisältä lähinnä puunvärinen ja koska on huoneen nurkassa, niin aika pimeä. Päätin vähän laittaa kaappiin uutta väriä, että hieman valostuisi. Ensin neidin vaatteet kaapista ulos... Kylläpäs niitä olikin paljon!
Ja sitten uusi väri pintaan. Otepohjan valkoista maalia minulla oli litran purkki ja se kului kyllä niin tarkkaan, että lattiaan ei juuri maalia enää jäänyt. Suunnitelmissa olisi virkata tuohon lattialle vielä matonkuteesta vaalea matto - kunhan nyt saa ostettua sitä kudetta ensin. Tuli samalla tehtyä vaateinventaario, taas löytyi melkoinen kasa pieneksi käyneitä vaatteita.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Keittiöremonttia pukkaa...

En ole muistanut kirjoittaa keittiöremontista. Keittiöremontti on tilattu ja se alkaa kahden viikon päästä! Keittiökalusteet toimittaa Tilatuote. Kaapit tulevat kasattuina, mutta asennuksen hoitaa mies itse. Valkoiset, varsin yksinkertaiset kaapit on tulossa ja laminaattitaso. Välitilalaattoja kävimme katsomassa joku aika sitten ja sopivat löytyivät varsin nopeasti. Vielä ovat kaupassa kyllä. Myös lattiavaihtoehtoja katsottiin, koska myös lattia menee uusiksi. Viime kesänä keittiön lattiaa ei vielä vaihdettu, joten se menee nyt samalla kertaa. Induktiotaso ja kiertoilmauuni on tilattu, samoin uusi liesituuletin.
Itse poistun remontin ajaksi viideksi päivää lasten kanssa muille maille, mutta saapa nähdä, kuinka pitkä remontista tulee. Valaistus on miettimättä kokonaan vielä, joten jos jollakulla on hyviä vinkkejä, niin niitä otetaan vastaan. Haluisin jotain muuta noiden perinteisten pitkien loisteputkien tilalle, mutta mitä. Olisiko jotain ledejä? Halogeenit kuumenevat, joten ei niitä.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Pihaa ja kaaoksen hallintaa

Yksi viime vuonna istutettu omenapuu (Antonovka) kuoli, joten eilen retkeilin ostamaan korvaavan puun. Pienin neiti oli mukana, joten kovin pitkään en joutanut miettimään, että minkä puu sitä ottaisi. Sen päätin, että otan toisen merkkisen kun edellinen eli tämä taisi nyt olla joku talvi kaneli, kääpiöivä. Katsotaan nyt, miten selviää.
Poikasen syntymäpäiviä vietettiin talkoiden merkeissä ja siinä samalla kaatui pensasaita sekä meidän tontin kadunpuoleiselta reunalta että meidän ja naapurin välinen aita. Minun isä käytti tänään päivän siihen, että kaivoi myös orapihlajanjuurakot ylös tästä meidän kadunpuoleiselta pätkältä - iso kiitos siitä, ihan täyden päivän siinä nimittäin sai tehdä. Ajattelin istuttaa tähän aroniaa tilalle, orapihlajasta en tykkää yhtään. Niin ja minua ei isommin ahdista, että meillä on nyt hyvinkin avaraa. Naapuripihalla on hyvin rauhallista, ettei tarvitse siitä stressiä ottaa ja eipä meillä juuri sellaista tapahdu, mitä naapurit eivät saisi nähdä. :)
Miehen kylvökset itävät jo. Täytyy tunnustaa, että tämä puutarhahomma on jäänyt koko lailla kokonaan miehen vastuulle. Mies on kylvänyt ja kastellut ja kitkenyt. Itse olen pari kertaa kerännyt lipstikkaa ja mäkimeiramia, siinä taitaa olla suurimmat saavutekset puutarhaan liittyen.
Ja kasvihuoneessa kasvaa pari viiniköynnöstä, chiliä, tomaattia ja basilikaa.
Kesän kunniaksi meillä on myös ulkohuussi. Tämä malli on varattu kahden pienimmän perheen jäsenen käyttöön. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan siitä, miten tämä pottailu saadaan onnistumaan... Poikanen ei ole mitenkään erityisen kiinnostunut (ja julma äiti on hylännyt anopin loistavan idean tarjota suklaapala aina onnistumisesta... Tosin jos sen kääntäisi niin päin, että äiti saa suklaapalan, jos jaksaa suostutella poikasen potalle, niin tämä homma voisi alkaa toimimaan).
Lauantaina huomasin lehdessä Askon mainoksen, joka mainosti alennuksessa olevaa kenkäpenkkiä eli ei muuta kuin soitto miehelle, että voisiko sellanen kotiutua meille. Jos se vähän helpottaisi tuota eteisen kaaosta. On sen verran kapea, että myös vaunut mahtuvat vielä parkkiin eteiseen yön ajaksi tai kylmillä keleillä.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kvittenin kukka

Yhdessä ruusukvittenissä on yksi kukka - kaikki kolme pensasta selvisivät kuitenkin talvesta hengissä. Tappioiksi kirjataan yksi omenapuu, joka ei ole vironnut enää talven jäljiltä. Oma tulkintani on, että puu istutettiin syksyllä liian myöhään eikä ehtinyt juurtua tarpeeksi hyvin, joten ehkä kuivui nyt keväällä liiaksi, ehkä?
Portaikoissa olevaan pienene ikkunaan tein pienen verhosen. Pitsi virkattu jo viime kesänä - minun virkkaustaidon huippua, mutta vasta nyt sain sen ommeltua kankaan reunaan kiinni. Ja sitten meni vielä pari viikkoa ennen kun mies sai lyötyä koukut seinään "verhotankoa" varten. Tämä on varmaan vaan tämmöinen kesäajan verho, koska pimeämpänä vuodenaikana haluan kyllä kaiken mahdollisen valon sisään.