Lueskelin Kotivinkkiä ja päätoimittaja siinä puolusteli juttuja huippuunsa stailatuista kodeista. Toimittaja kertoi, että silloin tällöin toivotaan, että jutuissa olisi koteja sellaisena kuin ne todellisuudessa ovat, mutta toimittaja kuittasi tämän tyyliin, että eihän nyt oikeasti ketään kiinnosta, miten hirveässä asunnot tavallisesti ovat, että ihmiset haluavat unelmoida... No, totta tuokin, mutta kyllä minusta olisi hirmuisen piristävää, jos joskus olisi esillä ihan "oikeita" koteja. Vai onko kaikilla muilla tavarat aina järjestyksessä? En usko (tiedän toki, että monilla on - valitettavasti meidän koti ei kuulu niihin). Tältä meillä siis näyttää tänään sunnuntaina 2.10. 2011:
Eteisen kenkäkaaos on tällä hetkellä varsin maltillinen. Tämä johtunee siitä, että korjasi joku aika sitten kesäkengät vintille ja toisaalta en vielä tuonut talvikenkiä esiin, eli tällä erää käytössä on epämääräinen määrä lenkkareita, välikausiakenkiä, kumisaappaita... Tämän sunnuntain kaaosta vähentää se, että yli puolet perheestä on reissussa (kenkineen ja ulkovaatteineen tietenkin). Illalla nostan eteiseen vielä rattaat, kuvan ottohetkellä pienin nukkuu päikkäreitä rattaissa ulkona ja pelkästään sisaristuin on tuossa säilytyksessä.
Eteisessä nro 2 on näppäränä sisustuselementtinä unohtunut lattialle potta... Kätevä emäntä siivosi pari päivää sitten vessan ja nosti potan pois tieltä siksi aikaa. Ei sitten vaan muistanut nostaa sitä takaisin vessaan...
Keittiö ei taida olla edes kovin paha, eihän?
Olohuoneessa on tietenkin vauvan leluja lattialla. Iltaisin koitan raivata lelut laatikkoon, mutta koska nyt ei ole ilta, niin ne ovat lattialla.
Sohva on äidin käsitöiden valtakunta, samoin kun se epämääräinen kolonen, mikä jää sohvan ja laatikoston väliin... Eikö olekin kivasti tuo yksi neulepaita tuossa sohvatyynyjen välissä?
Master bedroom... Äidin vaatteita - niitä, jotka eivät ole ihan puhtaita, että olisivat kaapissa, mutta eivät taas vielä menossa pesuunkaan - on sängyn päällä. Myös vaaka pilkistää sängyn alta - äiti kävi toiveikkaana vaa'alla eilen, että olisiko paino tippunut viikon dietin jälkeen (no, ei ollut). Jäi näköjään esille sekin sitten.
Isännän puhtaat vaatteet ovat pöydällä ja toimistotuolilla, vähän käytetyt valtaavat toisen tuolin. Lisähaastetta liikkumiseen - varsinkin yöllä - tarjoavat lattialla majailevat taaperokärry ja potkumopo.
Yläkerran aulassa on äidin käsityötarvikejemma. Lankoja, kankaita, matonkudetta - ja äitiyspakkauslaatikko, johon on tarkoitus säilöä niitä kaikkein ihanimpia vauvan vaatteita muistoksi (tällä hetkellä siellä taitaa olla kaksi vaatekappaletta, loput on annettu tai myyty pois). Golfbägit - minun ja koululaisen - odottavat siirtoa oven taaksen vintille talvisäilytykseen. Mailat on pesty ja bägit tuotu yläkertaan. Mutta toisaalta on mahdollista, että vielä on golfkelejä, joten mailat hengailevat vähän välitilassa - ollako vai eikö olla. Niitähän tuskin edes huomaa tuosta...
Yläkerran ensimmäisessa makuuhuoneessa on - ylläri - äidin käsityöjuttuja täälläkin, pusseissa, kasseissa, lattialla... Ja pari kirpparipussia.
Jotain vaatekassia on taas pengottu ja osa on jäänyt lattialle etsimään paikkaansa....
Lastenhuoneen lattialle kätevä emäntä on unohtanut poikasen peiton ja päiväpeiton ja pari tyynyä. Ne kun kävivät pesussa ja kuivurissa eilen ja kuivurista ne nakattiin lattialle odottamaan pussilakanan laittoa - se vaan sitten jotenkin pääsi unohtumaan... (jos muu perhe olisi ollut kotona, niin olisi varmaan tullut laitettua heti, mutta nyt ei ollut pakko)
Tällaista meillä siis tänään. Miltä teillä näyttää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti