Hortoilua

Kesä on virallisesti alkanut ja välillä tuntuukin siltä - tänään kyllä taas ei, kun piti lapsille kaivaa sukkahousuja ulkoilua varten päälle - tai siis alle. Alkukesällä olen harrastanut hortoilua. Harrastusta hieman rajoittaa se, että kasvintuntemukseni on enintään välttävää tasoa. Pitäisi varmaan pyytää joltakin biologiystävältä vähän opastusta. Nokkonen on onneksi helppo tunnistaa - mutta sitä kasvaa loppujen lopuksi yllättävän vähän sellaisilla paikoilla, mistä viitsisi kerätä. Nokkosta olen kuivannut kasvikuivurilla ja laittanut kuivattua nokkosta sitten sämpylöihin ja risottoon. Tuoreista nokkosista olen tehnyt nokkoslettuja, kuinkas muuten. Eksoottisin kokeilu oli nokkosgnocchit, joiden ohje löytyi kirjasta "Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville". Olivat kyllä hyvänmakuisia, mutta itse en tuosta ruuan rakenteesta oikein pitänyt (todettakoon, että en ole sellaisia perinteisiä gnocchejakaan koskaan syönyt). Nämä maistuivat myös koululaiselle, joten siitä iso rasti seinään! 

Nokkosen lisäksi löytyy nyt kuivattuna myös mustaviinimarjan lehtiä, ahomansikan lehtiä ja vadelman lehtiä. Jos näistä jonkinlaisia teesekoituksia kehittelisi. Mustaviinimarjan lehdistä tein myös louhisaaren juomaa. En ole kyllä itse ihan vakuuttunut siitä, että mustaviinimarja olisi villivihannes, mutta koska se kaikissa villivihannes opuksissa mainitaan, niin kaipa sitä jossain villinäkin kasvaa. Kuusenkerkistä keittelin siirappia, mutta se on vielä maistamatta. Kuusenkerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, joten omin luvin ei auta keräämään lähteä, jos ei satu sitä omaa takametsää olemaan. Itse tein iskun sukulaismiehen kuusikkoon.Vuohenputkea keräsin kertaalleen ja tein siitä rieskaa. Se ei oikeastaan maistunut juuri millekään rieskassa - en tiedä, onko se sitten hyvä vai huono asia? Vuohenputkea syömällä pysyisi kyllä hengissä koko kesän. Sen verran pajon sitä jokaisessa kukkapenkissä ja pensaan juurella kasvaa pihalla. Voikukkiin en ole vielä taipunut - on ehkä jäänyt traumoja lapsuudesta, kun äiti salakavalasti laittoi voikukanlehtiä salaatin sekaan ja kuvitteli, ettei kukaan huomaa mitään. Eipä. Tosin joku artikkeli väitti voikukan maun muistuttavan rucolaa, joten jospa se nyt maistuisi paremmalta - koska rucolakin oli mielestäni alkuun varsin pahan makuinen salaatti, mutta kyllähän sitä nykyään syö.