tiistai 28. helmikuuta 2012

Eristystä

Alkuvuonna ei ole ihmeitä kotimökkirintamalla tapahtunut. Mies käsitteli puuhellan liesimustalla ja osti uuden levyn haljenneen tilalle - muutti hellan ulkonäköä melkoisesti sekin jo. Parempaan suuntaan siis. 
Yläkertaan menevässä portaikossa ei juuri eristeitä ole, joten sieltä tuli kovilla pakkasilla melkoisen viileää ilmaa alakertaan - tai lämpö karkasi portaikkoon, miten nyt lienee lämmöt liikkuneet (ei uskoisi, että noita lämmön liikkeitä ja siirtojakin olen joskus osannut laskeskella, hyvin on unohtunut kaikki opinnot...). Tilapäisratkaisuna tuohon oviaukkoon oli viritettynä viltti, mutta olihan se aika ruma - ja hankala kun piti siirtää koko vilttiä, että pääsi pujahtamaan portaisiin/portaista. Eilen sain ommeltua tuohon ihan verhot. Kankaan on tuonut mun henk.koht. shoppaaja Ikeasta. Oli siellä poistokorissa hintaan 0,5 €/metri eli ihan peräti euron verran tuli hintaa näille verhoille. 

1 kommentti:

  1. Ja teillähän oli myös otettu pois tuo ovi tuosta vai oliko sitä ikinä ollutkaan? Me otettiin oman portaikon ovi pois melkein ekana työnä kun muutettiin. Verho on tosi nätti. Mä oon nyt tehnyt just tonne mein portaikkoon pintaremonttia ja pitäis kohta siitä päivitellä blogiin kunhan saan sinne vielä akryylimassat paikoilleen. Siis meidän remontoinnin johtolauseena on 'Minkä lista heittää, sen akryylimassa peittää.'

    VastaaPoista