Meillä on tänä vuonna joulukuusi. Ihan ensimmäistä kertaa minulla on aikuisena omassa kodissa oikea kuusi (ja mietin, että olenkohan allerginen kuusille noin lähietäisyydellä, kun olo on ollut kuusen saapumisesta lähtien vähän tukkoinen). Ihan on luonnon kuusi ja minusta ihan kelpo sellainen. Kuusen jalka sen sijaan ei ole. MURR. Ostin sen Plantagenilta hintaan 14,90 € ja minusta se näytti paremmalta kuin toinen tarjolla ollut vaihtoehto, mikä näytti siltä, että oli tarkoitettu vähintään viisi metriselle jättikuuselle. Jalassa on vaan sellainen vika, ettei kuusi pysy pystyssä. Ensin luultiin, että jalka on liian kevyt ja haettiin kiviä painoksi, mutta ei se mitään auttanut, kohta oli kuusi taas kumossa. Jos tästä haluaa hyviä puolia etsiä, niin lapset saivat koristella kuusen monta kertaa. Miehen veli sitten kertoi lukeneensä Tekniikan maailman joulukuusenjalkavertailusta (enpä tiennyt tuollasta vertailua olevankaan), että juuri tämä kyseinen jalka oli saanut yhden tähden, koska kuusi ei pysy siinä edes pystyssä. Just. Nyt kuusi roikkuu katosta ja on toistaiseksi pysynyt pystyssä.
Koristeet on suurimmaksi osaksi itse tehtyjä tai lahjaksi saatuja, muutama joulumarkkinaostos roikkuu mukana. Joulukellot on ostettu Pekingistä kymmenen vuotta sitten. Olin siellä reissussa ja rentoutumassa dippatyön palauttamisen jälkeen. Silloin ehkä kuvittelin, että ei ihan näin montaa vuotta menisi siihen, että minulla on joulukuusi kotona. Pipareitakin on koristeina ylemmillä oksilla - alemmilta pieni neito kävi ne jo syömässä.
Hyasintit ovat minusta ihania, mutta sitä tuoksua en kestä ollenkaan sisällä. Joten survoin hyasintin lyhdyn sisään kuistille.
Ostin jouluksi uudet vuodevaatteet - kirkkaan punaiset. Ikeasta löytyivät nämä. Olisi tietenkin voinus ostaa jotkut vähän jouluisemmat, mutta toisaalta näitä voi käyttää muulloinkin sitten. Olisi pitänyt katsoa samalla reissulla olisiko punaisia tyynyliinoja ollut erikseen, kun pakkauksessa oli tietenkin vaan se yksi tyynyliina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti