maanantai 13. kesäkuuta 2011

Pihaa ja kaaoksen hallintaa

Yksi viime vuonna istutettu omenapuu (Antonovka) kuoli, joten eilen retkeilin ostamaan korvaavan puun. Pienin neiti oli mukana, joten kovin pitkään en joutanut miettimään, että minkä puu sitä ottaisi. Sen päätin, että otan toisen merkkisen kun edellinen eli tämä taisi nyt olla joku talvi kaneli, kääpiöivä. Katsotaan nyt, miten selviää.
Poikasen syntymäpäiviä vietettiin talkoiden merkeissä ja siinä samalla kaatui pensasaita sekä meidän tontin kadunpuoleiselta reunalta että meidän ja naapurin välinen aita. Minun isä käytti tänään päivän siihen, että kaivoi myös orapihlajanjuurakot ylös tästä meidän kadunpuoleiselta pätkältä - iso kiitos siitä, ihan täyden päivän siinä nimittäin sai tehdä. Ajattelin istuttaa tähän aroniaa tilalle, orapihlajasta en tykkää yhtään. Niin ja minua ei isommin ahdista, että meillä on nyt hyvinkin avaraa. Naapuripihalla on hyvin rauhallista, ettei tarvitse siitä stressiä ottaa ja eipä meillä juuri sellaista tapahdu, mitä naapurit eivät saisi nähdä. :)
Miehen kylvökset itävät jo. Täytyy tunnustaa, että tämä puutarhahomma on jäänyt koko lailla kokonaan miehen vastuulle. Mies on kylvänyt ja kastellut ja kitkenyt. Itse olen pari kertaa kerännyt lipstikkaa ja mäkimeiramia, siinä taitaa olla suurimmat saavutekset puutarhaan liittyen.
Ja kasvihuoneessa kasvaa pari viiniköynnöstä, chiliä, tomaattia ja basilikaa.
Kesän kunniaksi meillä on myös ulkohuussi. Tämä malli on varattu kahden pienimmän perheen jäsenen käyttöön. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan siitä, miten tämä pottailu saadaan onnistumaan... Poikanen ei ole mitenkään erityisen kiinnostunut (ja julma äiti on hylännyt anopin loistavan idean tarjota suklaapala aina onnistumisesta... Tosin jos sen kääntäisi niin päin, että äiti saa suklaapalan, jos jaksaa suostutella poikasen potalle, niin tämä homma voisi alkaa toimimaan).
Lauantaina huomasin lehdessä Askon mainoksen, joka mainosti alennuksessa olevaa kenkäpenkkiä eli ei muuta kuin soitto miehelle, että voisiko sellanen kotiutua meille. Jos se vähän helpottaisi tuota eteisen kaaosta. On sen verran kapea, että myös vaunut mahtuvat vielä parkkiin eteiseen yön ajaksi tai kylmillä keleillä.

3 kommenttia:

  1. Meillä tytön kanssa pottaopettelussa toimi pottatarra ..googletappas ;) Pojan kanssa ei voi sanoa samaa, se tuntuis olevan vähän haasteellisempi tapaus :D

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva kenkäpenkki, joku tollanen ois aika mainio varmaan meillekin tulevaan eteiseen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos pottatarravinkistä, täytyy koittaa.

    VastaaPoista