lauantai 19. maaliskuuta 2011

Keittiön kevätilme

Kevään koittessa (vai mikä kevät, kun lunta on vielä metri ja taas tulee lisää...) iskee pakottava tarve saada jotain uutta, raikasta sisustusjuttua - vaikka en mikään sisustusintoilija olekaan. Sain muutama viikko sitten vaihdettua jouluverhot vihdoin pois, mutta eivät ne entiset keittiön verhot enää näyttäneetkään oikein kivoilta. Lisäksi meillä oli vain yksi vahakangas (jouluvahakankaan lisäksi) ja koska vahakangas joutuu säännöllisesti pesuun eikä sitä voi edes rumpukuivata, niin selkeästi oli tarve myös toiselle vahakankaalle, ettei vaan tule "vahakankaatonta" taukoa. :) Retkeilin siis Marimekon myymälään ja siellä olikin ihana Kattila-kangas (pellavaa ja puuvillaa), jota oli pakko ottaa verhoiksi. Uusi vahakangas löytyi onneksi alevahakankaista ja kangas on nimeltään "pieni meloni". Vahakankaan reunan viimeistelin vaalean vihreällä vinonauhalla. Keittiöön on siinä mielessä kiva hankkia verhoja, että tuohon riittää verhon puolikkaat eli pistin verhon keskeltä halki ja tein tuollaiset paneeliverhojen tyyppiset verhot. Tosi se vähän rajoittaa kangasvalikoimaa, koska ihan kaikki kuosit eivät ole sellaisia, että ne voisi pistää keskeltä halki.
Seuraavaksi haaveilen makuuhuoneeseen uusia verhoja, mutta siinä on ikkuna sen verran isompi, että vaatii kaksi ihan oikeankokoista verhoa, joten ihan tähän hätään ei verhoja sinne raaski hankkia. Sen verran kova metrihinta noilla marikankailla on - ja jostain syystä en oikein muita kankaita osaa kuvitella verhoina kun noita Marimekon kankaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti