torstai 13. toukokuuta 2010

Helatorstain talkoot

Pidettiin tänään talkoita isommalla joukolla, isovanhemmat olivat nimittäin mukana oman porukan lisäksi. Miehet tapetoivat sisällä ja naiset ja lapset puuhasivat pihalla. Mukava, aurinkoinen päivä.
Olohuone oli tapetoitu jo aiemmin, tässä kuvaa tapetista. Tapetti on samalla tavalla valmistettu kuin Tapettitalon myymät tapetit, mutta kyseessä on joku ruotsalainen firma ja tämä sattui olemaan paikallisessa maalikaupassa tarjouksessa, joten otettiin sitten matkaan.
Tänään levisi tapetti alakerran makuuhuoneeseen. Sitä vaaleansinistä leinikkitapettia.
Pihalle laitettiin keinu pienelle isännälle ja sitäkin testattiin.
Lätäkkö on kadonnut (myös puutarhatonttu oli saanut häädön). Nurmikkoa ei vielä viitsi istuttaa, koska metsuri on tilattu kaatamaan kaikki isot (ja rumat) puut eli kun tuo kuvassakin hieman näkyvä kuusi on saatu pois, niin pitää istutella nurmikkoa niihin paikkoihin, mistä on poistettu istutuksia tai jotain muuta jännittävää.


Varaston seinustalle tehtiin kaksi kukkapenkkiä. Tähän toiseen laitettiin ne ystävän lahjoittamat perennat ja tuohon seinän viereen auringonkukkaa kasvamaan. Toiseen penkkiin sitten neidin valitsemat orvokin siemenet ja sinnekin auringonkukkaa. Noin muuten hallitsevat kasvit kukkapenkeissä näyttivät olevan nokkonen ja voikukka... Pisti tietysti hieman ihmetyttämään, että miksi on nähty niin iso vaiva muurata niitä kukkapenkkejä ja sitten ovat ihan villiintyneet. Mutta avulias naapuri valaisi asiaa, että talossa on rouva vaihtunut jossain vaiheessa. Rva nro 1 oli innostunut puutarhasta ja värkkäillyt penkit yms. kun taas rouvaa nro 2 ei ollut puutarha kiinnostunut pätkän vertaa. :) Visioin siis perenapenkin laittoa, mutta se taitaa jäädä syksyksi, koska mies visioi pallokenttää siihen, missä nyt on muurattu kukkapenkki. Eli jotenkin täytyy saada se penkki siirrettyä toiseen paikkaan ja sitten vasta tehdä Minnan ja muiden puutarhakavereiden penkkeihin ryöstöretkiä. :)

Hiekkalaatikkoon tuotiin lisää hiekkaa. Tässä neiti lastausapuna peräkärryssä.

Vadelmapensaiden takaa löytyi vielä tällainen yllätys - raparperia. Ihan huippua, koska raparperipenkin laittoa olin suunnitellut muutenkin, nyt se löytyikin valmiina.

1 kommentti:

  1. Olettepa saaneetkin paljon hommia tehtyä helteisestä säästä huolimatta! On se jännää ostaa talvella koti, kun ei oikein tiedä, mitä pihasta paljastuu...

    -Kirsi

    VastaaPoista